Historia
Pamac Power Oy on konepaja- ja asennustoimintaa harjoittava Lapualainen yritys, joka on perustettu 1996. Aluksi toiminta oli asennuspainotteista, suuntautuen paperikoneiden mekaaniseen asennukseen (Pamac) ja voimalaitoskattiloihin (Power). Yhtiön perustajia ovat Jaakko Latvateikari, jolla on "paperikonetausta", sekä kattilataustan omaava Juhani Perämäki. Vuonna 1998 Lapuan kaupunki rakennutti yhtiötä varten toimitilat. Tiloja on laajennettu useassa vaiheessa niin, että nyt tuotantotilaa on noin 2000m2 + asianmukaiset sosiaali- ja konttoritilat. Yhtiöllä on tiloihin lunastusoikeus.
Mittavin investointi ajoittui vuosille 2000 - 2001, jolloin tuotantotilojen laajennuksen lisäksi hankittiin kattilavalmistuksessa tarvittavat panelihitsaus- ja taivutuskoneet, sekä paineastioiden valmistuslupa (ilman teho- ja kokorajoitusta) ja ISO 9001 laatujärjestelmä. Toiminnan painopiste on em investointien jälkeen ollut konepajatoiminnassa. Vuonna 2000 aloittettujen investointien taustalla oli järjestely, jonka mukaan Tamperelainen yritys Boilertec Oy tuli mukaan yhtiön omistajaksi, samoin Lapuan Osuuspankki, sekä noin puoli vuotta myöhemmin Lapuan kaupungin pääomarahasto.
Sopimuksen mukaan Boilertec Oy, uusiessaan sellu- ja paperitehtaiden sekä sähkövoimalaitoksien kattiloita, tukeutuu Pamac Power Oy:n resursseihin. Lisäksi Boilertec Oy on hankkinut konepajalle uuskattilavalmistusta.
Pamac Power Oy:llä on markkinoilla hyvä maine. Henkilökunnan ikärakenne on kilpailijoihin verrattuna alhaisin; -alalla, jossa "ukkoutuminen" on monilla yrityksillä todella iso ongelma.
Yhtiön konekanta on myös moderni; -pääkoneiden osalta se kilpailee "sarjassa" Kvaerner Power - Warkaus Works (Foster Wheelerin ja Andritzin omistama konepaja Varkaudessa = entinen Ahlström Oy)
|
|